lauantai 27. toukokuuta 2017

Tämä tapahtui 2010, jolloin menin kaverini luokse juhlimaan hänen synttäreitään, yhteisen kaverimme kanssa ja siitä bilettämään Helsingin kattojen ylle.


Tunnelma alkoi lämmetä jo kaverini luona, varsinkin, kun jäimme hetkeksi toisen naisen kanssa kahdestaan. Hän siinä pienessä maistissa kyseli sitten, että näyttävätkö hänen rintansa hyvältä tämän asussa ja sen lisäksi, että kehuin naisen asuvalintaa ja rintoja, meni tilanne fyysiseen kontaktiin asti niin rintojen kuin suutelemisenkin osalta.

Juna-asemalle päästyämme molemmat naiset olivat huomanneet tuoksuni, jonka verukkeella olivat sitten lämmittemässä kainalossani. Eihän tuo toki haitannut itseäni.
Matka baariin alkoi sillä, että sormetin molempia kavereitani heidän hameiden altaan, kun istuivat edessäni junassa. Toinen heistä ei meinannut saada kasvojaan peruslukemille ja viereisellä penkillä istunut tumma nainen katsoi jonkin aikaa meidän touhujamme, ehkä hieman halveksuvasti.

Yökerho Tiger


Baarissa meno jatkui aluksi hieman kevyesti, kun katsastimme paikkoja mutta pientä toimintaa oli koko ajan toinen naisen kanssa.
Koska alakerran meno oli hieman hiljaista eikä tanssilattialla näiden kahden naisen lisäksi ollut juuri muita kuin epätoivoisia pokaajia niin siirryimme yläkertaan. Naiset menivät tanssimaan ja itse otin juomineni paikan tanssilattian vierestä, mistä oli hyvä näköala heidän suuntaansa. Koska jostain kumman syystä, heitä oli vain niin pirun kiva katsella.

Myöhemmin kaverini löysi takaatani loossin täydeltä ulkomaisia bisnesmiehiä puvut päällään, joista yhden varasi itselleen. Me tyydyimme jatkamaan toimintaamme aivan sen loossin edessä, jossa kaverimme teki lähempää tuttavuutta hollantilaisen liikemiehen kanssa. Yritimme pitää suhteellisen matalaa profiilia, joskaan se ei oikein toiminut, kun naisen ilmeet paljastivat hänen nautinnollisen tilansa, mikä taaseen toimi itselleni kiihoittavana tekijänä. Kun olotila meni järjettömän hyvän nautinnon päälle, oli naisen pakko ottaa tiukempaa otetta itsestäni sekä kuiskailla korvaani "ihan liian mukavaa...". Järjestyksenvalvojien mennessä ohitse, jouduin rauhoittamaan tilannetta ja siinä ohessa huomasin, että pari ulkomaalaista bisnesmiestä oli jo huomannut, mitä teimme ja mainitsin siitä naiselle, joka hymyili asian kuulessaan - mutta se ei meidän toimintaamme rajoittanut. Saahan sitä katsella, jos ei kerro. Vai miten se meni?

Ilta loppui lopulta valomerkkiin ja lähtiessämme bisnesmiehet kiittivät illan showsta. Nainen oli hieman punastunut ja itse totesin heille vain englanniksi "Olkaa hyvät :)".

Juttelimme seuraavana päivänä aiemmasta illasta ja nainen totesi, että vaikka alkoholi päästää estot valloilleen niin oma osuuteni hänen villintymiseen oli aika iso. Kuulemma hän ei joka päivä vastaavasti innostu eikä varsinkaan noin julkisesti.

Mies, 28

Onko sinulla jotain lisättävää? Jaa se kommenteissa.
Edellinen
Seuraava

kirjoittaja:

0 kommenttia: